Niittykukkia poimin vain sulle…

Käytän todella harvoin julkista liikennettä.
Toivoisin, että me kaikki ihmiset käyttäisimme sitä enemmän, ihan luonnon ja yleisen viihtyvyyden vuoksi. Olisi turvallisempaa ja myös rennompaa liikkua, kun yksityisautoilijoita olisi huomattavasti vähemmän, jos suurin osa matkaansa taittavista istuisi tyytyväisenä bussissa tai metrossa.
Minullakin on kesäkampanjan ansiosta paikallisliikenteen ilmaismatkakortti. Se on ollut minulla koko kesän, mutta olen käyttänyt sitä vasta kolmasti.

Ensinnäkin rakastan hyviä autoja ja varsinkin ajamista niillä. Yksi lempituoksuistani leijuu autokaupoissa ja lehahtaa nenään uudenkarheiden autojen sisältä, kun vain oven avaa. Myös mopopoikien hupparien tuoksu on viehättävä, mutta sen tarttumisesta ihooni on jo aikaa…
Tykkään huonommistakin autoista, mutta vain silloin, jos ne käynnistyvät moitteetta ja ovat edes jollain tapaa kauniita. Mopoista en hirveästi välitä, varsinkaan teidentukkoina. Tässä välissä on hyvä tunnustaa, että omistan itsekin skootterin ~ helmenvalkoisen ~ mutta se seisoo toistaiseksi tallissa.

Mieluiten ajelisin kesäaikaan matalalla, pienellä avoautolla. Helmenvalkoisella tietenkin, kaksipaikkaisella. Sellaisella, jonka rattiin Bond-tyttökin sopisi.

Tietyömiehet unohtaisivat ahkerointinsa, urakkapalkoistaan huolimatta, ja huokailisivat perääni hien korostamia vatsalihaksiaan ja hauiksiaan pullistellen. Liikennevaloihin pysähtyessäni hienot rouvat tarkistaisivat huuliensa punan autoni täydellisestä vahapinnasta, ja viereisen kaistan mies väläyttäisi minulle maskuliinisen pepsodent-hymynsä, iskisi silmää ~ ja jäisi valojen vaihduttua asettelemaan vaihdetta, minun huristellessa jo kaukana.
Talvisaikaan viihtyisin ison maasturin kuskin paikalla, penkinlämmityksen sulattaessa takapuoleni pehmytkudosta. Autoni olisi aina puhdas, en siis likaisi vaatteitani kyytiin kiivetessäni. Myös tankkauksen olisi hyvä hoitua automaattisesti, samoin huoltojen ja katsastusten.

Toisekseen välttelen julkista liikennettä, koska kärsin matkapahoinvoinnista, joten jos matka vain on kohtuullinen eikä ole kiire, niin mielummin kävelen.

Juuri tästä syystä kävelin tänään hilpeän kirjavan kukkaniityn ohi. En ollut auton ikkunasta koskaan huomannut, mikä perhosten ja pörriäisten valtakunta asvaltin ja teollisuusrakennusten välissä piileskeli.
Unikot olivat ainoat, jotka tunnistin, mutta niiden seassa loisti violetteja, sinisiä, valkoisia ja monen sävyisiä keltaisia kukkia. Kukkasten lisäksi siellä vaani täyslukuinen kimalaisarmeija, liuta ampiaisia, verkkojaan reitilleni viritteleviä hämähäkkejä ja todennäköisesti myös emoistaan juuri vierottuneita, puremavalmiita pieniä ja ovelia kyykäärmeitä.
Rämmin kinttujani nostellen savimaahan perustetulle niitylle, silmissäni siinsi vuosisadan upein niittykukkakimppu.
Ohdakkeet raapivat sääriäni, ja muta tursusi blingblingieni reunoilta sävyttäen valko-hopeiset varpaankynteni kissan oksennuksen väreillä. Hajussakin oli jotain kissamaista. Unikoiden terälehdet karisivat kuin edelliskesän käytetystä vastasta, ja valkoisissa kukissa vilisi pieniä mustia ötököitä, mutta en luovuttanut.
Nyt keittiön pöytäämme koristaa pieni hempeä kimppu. Jonka ympäriltä saan tosin vähän väliä noukkia varisseita unikon terälehtiä. Kummallisia kukkia, kun eivät täyden palvelun maljakossa viihdy!

Tietoa kirjoittajasta

kuulasruostehelmi

Olen kolmen ihanan tenavan ihana äiti, leivon, kokkaan, sotken, siivoan, tongin ryytimaalla, elän joulua kaikin aistein lokakuusta alkaen, muun ajan haaveilen tai nautin kesästä. Asun perheeni ja kahden yksinkertaisen kissan kanssa unelmieni hirsitalossa. Sisustan valkoisella, rakastan lyhtyjä ja kynttilöitä, kukkia ja kivoja kylttejä. Leikkaan ja värjään hiukseni öisin ja aamuisin mietin, olisiko sittenkin pitänyt miettiä vielä. Rakastan ihmisiä, suklaata, päiväunia, matkustelua ja ruokaa...

One thought on “Niittykukkia poimin vain sulle…”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *