Tein sulle kotiviilin rakkaus rinnassain…

Minulla on kasvihuone. Tai Hönnäksi olen sen ristinyt. Viime syksynä siellä kasvoi viisi viinirypälelajiketta, jokainen muhevaan multaan istutettuna ja hellästi peiteltynä talvea vastaanottamaan. Lajitiedotteissa luvattiin hyvää satoa ja talvenkestävyyttä, ja näinkin jo tulevaisuuteen itseni istuskelemassa Hönnässäni viisasten juomaa siemailemassa. Kuvaan olisivat mahtuneet myös antiikin toogiin pukeutuneet atleetit ruokkimaan minua itse viljellyillä luomurypäleillä, mutten päässyt vielä siihen asti, kun ensilumi laskeutui, piilottaen Hönnäni maisemaan.

Odotin kevättä ja versojen puhkeamista. Takanurkan köynnös osoitti ensimmäisenä elonmerkkejä. Siihen kasvoi pieniä vaaleanvihreitä lehdenalkuja, ja kasvien keskosta muistuttanut varsikin tukevoitui pikkuhiljaa. Kukkimaan mokoma risu ei vielä tänäkään, viidentenä kesänään, suostunut.
Neljä muuta viiniköynnöstä uinuvat yhä vieläkin samaa untaan, joihin ne viime syksynä saattelin. En raskinut niitä vielä repiä pesäkoloistaan kompostiin, koska uskon ihmeisiin, joita elokuvissakin tapahtuu. (Olettehan nähneet viinitarhan tuhoutuvan leffassa Rakkauden pilvipuutarha, kun tuli nielee kaiken? Silti pääosan esittäjä löytää tuhkasta pienen juuren, jossa on vielä elonmerkkejä, ja viinitilan historia saa jatkua. Hömppäleffojen parhaimmistoa mielestäni!)
Uskon (ja ainakin toivon), että ensi keväänä Hönnään mennessäni minua tervehtii viisi terhakkaa ja elämänhaluista viiniköynnöstä, jotten tarvitse lopettaa haaveilujani.

Kotiviiniä en siltikään tohtisi valmistaa. Voisin lyödä vetoa, että kaikki se vaiva, kasvun ihme, kasteleminen, kitkeminen, hallalta suojaaminen ja kanankakan levittely valuisivat käyttökelvottomina viemäriin kyytipoikanaan suuret odotukset ja itsetehdystä toivottu ilo.
Olen äärimmäisen positiivinen, iloinen ja hyvään luottavainen, mutta viininvalmistuksen lupaan jättää ammattilaisille ja lupaan myös tukea heidän työtään säännöllisesti, mielellään hyvässä seurassa.

Viinin sijaan viilin valmistus on hirmuisen helppoa! Neljään annokseen tarvitaan purkillinen kaupan viiliä, itse käytän kevytviiliä, en tiedä onnistuuko vähärasvaisella.
Viili jaetaan neljään, mieluiten kodin kauneimpaan, kippoon ja kuhunkin lisätään 2 dl maitoa. Kevytmaito on huhujen mukaan parasta, mutta itse uhmaan rohkeasti huhuja ja käytän rasvatonta. Maito sekoitetaan kevyesti viilin joukkoon ja jätetään tekeytymään. Laiskan kokin unelma!
Reilun vuorokauden kuluttua viilit nostetaan jääkaappiin, ja vola, valmista on!
Ennen syöntiä suosittelen lisäämään päälle kuivattua inkivääriä, vähän marjoja ja juoksevaa hunajaa.
Kokeilkaahan!

Romuvarastosta kesäparatiisiksi

Kännykän säätiedotus povaa loppuviikollekin pilviä ja vettä, mutta sentäs kakkosella alkavia asteita. Jossain luki jopa, että luvassa on melkein hellettä.
Olen ikuinen kesätyttö!
Riisun sukat viimeistään vappuna ja puen ne seuraavan kerran jalkaan vasta sitten, kun ensimmäiset rännät ja rakeet ovat sataneet. Kuljen blingbling-varvastossuissa vielä silloin, kun muut vetävät legginsejään lähemmäs kainaloita ja työntävät käsiään syvemmälle rukkasiin.
Villasukkia voin käyttää syksyn pimenevinä iltoina, mutta ne ihan huutavat kaverikseen vilttiä ja viiniä. Mikäpä sen mukavampaa, kuin käpertyä pehmoisen viltin alle, viinilasi kädessä ja pörröiset villasukat jalassa? Sellaiset oikeat villaiset, mutta niin löysät, etteivät ne kutita yhtään. Vielä parempi on, jos toisen viltin alla on ystävä, ja saamme yhdessä turista kaikesta mahdollisesta, kynttilöiden tuikkiessa ympärillä.
Moiseen turhanpäiväiseen, ihanaan istuskeluun aion rakentaa istumon. Tai en ole vielä päättänyt millä nimellä haluan istuskelurakennustani kutsua…

Pihallamme on vanha, ruma, entisten asukkaiden ~ toivottavasti kiireessä kyhäämä ~ varasto. Olen tyhjentänyt sieltä romuja viime päivät ja suunnitellut aivoni ruttuun sillä, miten siitä saisi ihanan kesä- ja syyshuoneen.
Seiniä pitää karsia ja tilalle saada joko ikkunoita tai sitten pelkkää aukkoa. Talvea ajatellen ikkunat toimisivat paremmin, mutta ne on tietysti vaikeampi toteuttaa. Sitten pitää sutia maalia. Valkoista ja vähän harmaata, ehkä myös ripaus vaaleaa poutataivaan sävyäkin. Visioita minulta ei puutu, mutta nikkaroinnissa jättäisin mieluusti mittaamiset, perustukset ja muut tylsät vaiheet tekemättä ja aloittaisin suoraan verhojen, koristetyynyjen ja kukkaruukkujen valitsemisesta. Ja kynttilöiden!